Luettu

Pirjo Heikkilä

Pirjo Maarit Heikkilä (s. 3. huhtikuuta 1980 Lahti) on suomalainen entinen stand up -koomikko ja nykyisin näyttelijä. Hän kilpaili vuonna 2005 SubTV:n Get Up, Stand Up -ohjelmassa, jossa hän sijoittui toiseksi Sami Hedbergin voittaessa kilpailun. Heikkilä työskenteli Nelosen kanavaäänenä vuosina 2006–2010 ja sitä ennen myymälä-, radio- ja televisiomainoksissa. Hän on äänittänyt muun muassa äänikirjoja, televisio-ohjelmia ja dubannut pieniä rooleja animaatiosarjoissa ja -elokuvissa, kuten vuonna 2008 ilmestyneessä elokuvassa Bolt. Keväällä 2011 Heikkilä nähtiin Krisse Salmisen Krissen vaaligrilli -ohjelman jokaisessa jaksossa. Hän toimi YleLeaks-viihdeohjelman emäntänä syksystä 2011 kevääseen 2013 saakka. Keväällä 2012 ja uudelleen syksystä 2013 ja vielä kerran uudelleen keväällä 2017 Heikkilä on ollut yksi vakiopanelisteista Henkka Hyppösen isännöimässä Hyvät ja huonot uutiset -viihdeohjelmassa. Keväällä 2015 hän oli yksi Koomikot-sarjassa mukana olleista koomikoista. Hän on lopettanut stand upin tekemisen ja kihlautui helmikuussa 2018 käsikirjoittajana työskentelevän miesystävänsä kanssa.

Known For: Acting

Birthday: 1980-04-03

Place of Birth: Lahti, Finland

Also Known As:

Pirjo Heikkilä