Luettu

Pauli Hanhiniemi

Pauli Aatos Hanhiniemi (s. 24. lokakuuta 1964 Alavus) on suomalainen muusikko, säveltäjä ja sanoittaja. Hän tuli tunnetuksi Kolmas Nainen -yhtyeen laulusolistina vuosina 1986–1994. Kolmas Nainen yhtyeen lisäksi hän toiminut yhtyeissä Pauli Hanhiniemen Perunateatteri (1994–2004) sekä kansanmusiikkia soittavassa yhtyeessä Hehkumo (2006–2009). Hanhiniemi on tehnyt tekstejä myös muille yhtyeille ja artisteille, ja hän sai Juha Vainio -sanoittajapalkinnon vuonna 2007. 2010-luvulla Hanhiniemi on tehnyt soololevyjä sekä esiintynyt Kolmas Nainen-, Hehkumo- ja Lohkare yhtyeiden kanssa. Hän on myös esiintynyt musikaaleissa. Pauli sai Erikois-Emman vuonna 2020. Hanhiniemen ääntä on käytetty vuonna 1995 valmistuneessa elokuvassa Tyttöjä ja jäätelöä sekä vuodesta 1994 animaatioelokuvasarjassa Maa aikojen alussa. Hanhiniemi esiintyi syksyllä 2007 TV2:ssa alkaneessa komediasarjassa Antiikkieno. Hanhiniemi esiintyi yhtenä artistina Vain elämää -ohjelman 2. tuotantokaudella syksyllä 2013.[25] Hanhiniemi näytteli kirkkoherraa 24. tammikuuta 2014 ensi-iltansa saaneessa suomalaisessa elokuvassa Anselmi – nuori ihmissusi. Hanhiniemi nähdään myös pienessä roolissa elokuvassa Helmiä ja sikoja. Vuonna 2009 Jyväskylän kaupunginteatterissa tuli ensi-iltaan Arto Paasilinnan Ulvova mylläri -romaaniin perustuva musikaali. Hanhiniemi sävelsi ja sanoitti esityksen musiikin ja Jyrki Heikkilä sovitti. Esityksestä julkaistiin CD, jossa bonuksena on mukana Hanhiniemen esittämä demo yhdestä musikaalin keskeisestä teemasta ”Korppi”. Musikaalia esitettiin Savonlinnan teatterissa vuonna 2011. Seinäjoen kaupunginteatterissa esitettiin vuonna 2019 Tästä asti aikaa -musikaalia, jonka tarinaa kuljettavat Kolmas Nainen -yhtyeen musiikki ja Pauli Hanhiniemen sanoitukset.

Known For: Acting

Birthday: 1964-10-24

Place of Birth: Alavus, Finland

Also Known As: Pauli Aatos Hanhiniemi

Pauli Hanhiniemi