Luettu

Sara Paavolainen

Sara Johanna Paavolainen (s. 4. elokuuta 1959 Helsinki) on suomalainen näyttelijä. Hän oli SDP:n valtuutettuna Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 2009–2017. Paavolainen valmistui ylioppilaaksi vuonna 1979 ja näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 1984. Paavolainen työskentelee freelance-näyttelijänä ja hän on tehnyt rooleja niin teatterissa (muun muassa Ryhmäteatterissa ja Helsingin kaupunginteatterissa), elokuvissa kuin televisiossakin. Sara Paavolisen tunnetuimpia suorituksia televisiossa ovat Rauta-aika ja Huojuva talo, joka perustuu Maria Jotunin samannimiseen romaanin sekä taiteilija Venny Soldan-Brofeldtin rooli sarjassa Venny. Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa SDP:tä edustanut Paavolainen valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon 1 416 äänellä. Vuosina 2009–2012 hän oli sosiaalilautakunnan jäsen. Paavolainen valittiin toiselle kaudelle vuoden 2012 kunnallisvaaleissa 1 817 äänellä. Hän on ollut valtuuston toinen varapuheenjohtaja vuodesta 2013. Paavolainen on myös toimikaudella 2015–2018 Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen. Paavolainen oli ehdolla vuoden 2011 eduskuntavaaleissa saaden SDP:n ehdokkaana Helsingin vaalipiirissä 3 834 ääntä, mikä ei riittänyt kansanedustajan paikkaan. Hän oli ehdolla myös vuoden 2015 eduskuntavaaleissa saaden 1 230 ääntä. Vuonna 2017 hän putosi kaupunginvaltuustosta.

Known For: Acting

Birthday: 1959-08-04

Place of Birth: Helsinki, Finland

Also Known As:

Sara Paavolainen