Luettu

Olli Saarela

Olli Juhani Saarela (s. 11. maaliskuuta 1965 Helsinki) on suomalainen elokuvaohjaaja. Hän on ohjannut muun muassa elokuvat Rukajärven tie (1999), Bad Luck Love (2000), Rölli ja metsänhenki (2001), Suden vuosi (2007) ja Harjunpää & pahan pappi (2010). Saarela työskenteli Taideteollisen korkeakoulun ohjauksen lehtorina ja elokuvaohjauksen va. professorina vuonna 2006. Ennen opiskeluaan elokuva-alalla Saarela toimi palomiehenä. Taideteollisessa korkeakoulussa syntynyt lyhytelokuva Julma maaseutu (1993) kertoo papin yliajamasta miehestä, joka paljastuu äitinsä ja isäpuolen luona asuvaa poikaa etsiväksi isäksi. Koverhar – lihanleikkaajan kolme päivää (1998) on mustan komedinen lyhytelokuva toisiinsa sidotuista veljeksistä Siilaksesta (Kari Väänänen) ja Moonikasta (Taisto Reimaluoto). Ristin juurella (1997) kertoo ilkeästä ja ahdasmielisestä telakan yövartijasta, joka joutuu umpikujaan rakastuttuaan napatanssijana työskentelevään naiseen. Lyhytelokuva syntyi Neil Hardwickin elokuvaopiskelijoille pitämällä Yhdeksän ylitti Telakkakadun -mestarikurssilla, jossa tarinat oli sijoitettava telakkamiljööseen. Saarelan ensimmäinen pitkä elokuva Lunastus (1997) kertoo pikkukylän kanttorin ja kyläkoulun opettajan (Kari Heiskanen) vaiheista vuoden 1918 sisällissodassa. Lunastuksen jälkeen Saarela aikoi jättää sota-aiheet, mutta Marko Röhr houkutteli hänet Antti Tuurin romaaniin ja käsikirjoitukseen perustuvan Rukajärven tien (1999) ohjaajaksi. Elokuva sai erinomaisen vastaanoton, ja Saarela palkittiin Suomen elokuvasäätiön 30-vuotisjuhlapalkinnolla tammikuussa 2000. Vuonna 2000 sai ensi-iltansa rikolliskuvaus Bad Luck Love ja vuonna 2001 lastenelokuva Rölli ja metsänhenki.[3] Vuonna 2007 ensi-iltansa sai Saarelan ohjaama, Virpi Hämeen-Anttilan kirjaan perustuva ja Mika Ripatin käsikirjoittama Suden vuosi. Saarelan elokuvien tuotantoyhtiönä toimii usein MRP Matila Röhr Productions. Musiikin hänen ohjauksiinsa tekee Tuomas Kantelinen.

Known For: Directing

Birthday: 1965-03-11

Place of Birth: Helsinki, Finland

Also Known As:

Olli Saarela