Luettu

Juhani Kumpulainen

Pentti Juhani ”Jussi” Kumpulainen (31. heinäkuuta 1925 Viipuri – 12. marraskuuta 1991 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja ohjaaja. Hän teki kaikkiaan 85 elokuvaroolia vuosina 1950–1991. Kumpulaisella oli myös virka Yleisradion hallinnollisissa ja järjestelytehtävissä sekä Tesvision järjestelypäällikkönä. Juhani Kumpulaisen ensimmäinen elokuvarooli oli vuonna 1950 elokuvassa Maija löytää sävelen. Kumpulainen tuli tunnetuksi 1950-luvulla Pekka ja Pätkä -elokuvista, joissa hän esitti sivurooleja. Hän näytteli aikoinaan myös Ylioppilasteatterissa. 1950–1960-luvuilla Kumpulainen esiintyi useissa sotilasfarsseissa. Kumpulainen oli 1950–luvun käytetyimpiä sivuroolien esittäjiä: Hän teki silloin runsaat 45 elokuvaroolia. Seuraavalla vuosikymmenellä Kumpulainen ohjasi parikymmentä tv-näytelmää kuten Maiju Lassilan kansankuvaukset Kun lesket lempivät (1961), Kun ruusut kukkivat (1962) ja Purasen häät (1965). Parhaiten Juhani Kumpulainen muistetaan Spede Pasasen ja Ere Kokkosen pitkäaikaisena luottonäyttelijänä. Kumpulainen esiintyi Pasasen ja Kokkosen elokuvissa 1960-luvulta kuolemaansa saakka. Uuno Turhapuro -elokuvissa hän esitti muiden muassa autokorjaamon johtajaa sekä Uunon rehevää naapuria Kotkala-Hammaslärvästä. Kumpulainen esiintyi myös elokuvissa Täällä Pohjantähden alla sekä Akseli ja Elina, joissa hän näytteli sahanomistaja Mellolaa. Juhani Kumpulainen eli avioliitossa näyttelijä-ohjaaja Mirjam Himbergin kanssa. Vuonna 1961 Kumpulainen näytteli Esko Töyrin ohjaamassa liikalihavuutta käsittelevässä fiktiivisessä opetuselokuvassa Paksu juttu. Elokuvassa varoiteltiin, että 70 ikävuoden saavuttaa vain yksi liikalihava suhteessa kolmeen normaalipainoiseen. Itsekin liikalihavuudesta kärsinyt Kumpulainen kuoli 66 vuoden iässä 12. marraskuuta 1991. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaan uurnalehtoon.

Known For: Acting

Birthday: 1925-07-31

Place of Birth: Viipuri, Finland

Also Known As: Jussi Kumpulainen, J. Kumpulainen

Juhani Kumpulainen