Luettu

Kristiina Halttu

Seija Kristiina Halttu (s. 7. kesäkuuta 1963 Kuivaniemi) on suomalainen näyttelijä. Hänet on kiinnitetty Suomen kansallisteatteriin. Teatteritöiden lisäksi hän on tehnyt lukuisia televisio- ja elokuvarooleja sekä antanut äänensä moniin piirroselokuviin. Halttu on poroja ja ravihevosia pitäneen tilallisen esikoistytär, jolla on kolme pikkuveljeä. Halttu kirjoitti ylioppilaaksi 1982 ja aloitti luokanopettajaopinnot Lapin korkeakoulussa. Kuorotyttönä ollut Halttu opiskeli lisäksi klassista laulua, mutta halusi jotain lisää opettajaopintojen oheen ja lähti opiskelukaverin houkuttelemana Ylioppilasteatterin pääsykokeisiin, joissa pärjäsi. Halttu siirtyi opiskelemaan Teatterikorkeakouluun ja valmistui teatteritaiteen maisteriksi 1993. Työuransa hän aloitti Lahden kaupunginteatterin näyttelijänä 1993–1994 ja oli sen jälkeen pitkään freelance-näyttelijä, kunnes vuonna 2005 aloitti Suomen Kansallisteatterin näyttelijänä. Halttu on naimisissa muusikko Tero Klingin kanssa.

Known For: Acting

Birthday: 1963-06-07

Place of Birth: Kuivaniemi, Finland

Also Known As:

Kristiina Halttu