Luettu

Pave Maijanen

Pekka Juhani ”Pave” Maijanen (3. syyskuuta 1950 Lappeenranta – 16. tammikuuta 2021) oli suomalainen muusikko, joka toimi uransa aikana laulajana, lauluntekijänä, basistina, kosketinsoittajana, rumpalina, kitaristina ja tuottajana. Soolouransa lisäksi Maijanen tunnetaan varsinkin Royalsista, Rock’n’Roll Bandistä, Pepe & Paradisesta ja myös Dingon ja Hurriganesin kosketinsoittaja-tuottajana. Maijasen omia menestyskappaleita ovat muun muassa ”Pidä huolta”, ”Lähtisitkö”, ”Jano”, ”Elämän nälkä” ja ”Ikävä”. Maijanen edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa 1992 kappaleella ”Yamma Yamma”. Maijaselle myönnettiin vuonna 2012 Iskelmä-Finlandia-palkinto, ja vuonna 2015 hän oli mukana Vain elämää -televisiosarjan 4. tuotantokaudella.

Known For: Sound

Birthday: 1950-09-03

Place of Birth: Lappeenranta, Finland

Also Known As: Maija Paavonen, Pekka Juhani Maijanen

Pave Maijanen