Luettu

Heli Sutela

Heli Salla Tuulia Sutela (s. 24. toukokuuta 1968, Lappeenranta) on suomalainen näyttelijä ja koomikko, joka tekee myös stand up-komediaa. Sutela kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1988. Samana vuonna hän aloitti opinnot Teatterikorkeakoulussa näyttelijäntyön laitoksella, josta valmistui 1992. Näyttelijäntutkinnon hän korotti teatteritaiteen maisteriksi vuonna 1997. Sutela on esiintynyt uransa aikana monissa kotimaisissa televisiosarjoissa, kuten Viemäri-TV:ssä. Suuren yleisön tietoisuuteen hän nousi varsinaisesti vasta Kumman kaa -sarjan Anne Nyberginä. Hän myös käsikirjoitti sarjan yhdessä Minna Koskelan kanssa. Hän on myös esiintynyt kotimaisissa elokuvissa, muun muassa Vares – yksityisetsivä (2004). Heli Sutela muistetaan myös Leea Klemolan ohjaaman Seksuaali-näytelmän pääroolista Aurinkoteatterista vuodelta 1998. Hän on näytellyt monissa muissakin teattereissa, muun muassa Helsingin Kaupunginteatterissa, Espoon Kaupunginteatterissa ja Tampereen Työväen Teatterissa. Lisäksi Sutela on tehnyt stand up-koomiikkaa. Keväällä 2010 alkoi Kummanki kaa ja mukana myös Vesa -lavakiertue, joka perustuu Kumman kaa -televisiosarjaan. Sutela esiintyy kiertueella yhdessä Minna Koskelan ja Ilkka Merivaaran kanssa. Sutelan ja Koskelan samasta aiheesta käsikirjoittama sarjakuva oli Sarjakuva-Finlandian ehdokkaana vuonna 2014. Vuonna 2016 Sutela valitsi Sarjakuva-Finlandian voittajan. Sutela on toiminut ääninäyttelijänä muun muassa Disneyn elokuvassa Bolt.

Known For: Acting

Birthday: 1968-05-24

Place of Birth: Lappeenranta, Finland

Also Known As:

Heli Sutela