Luettu

Antti Virmavirta

Antti Juhani Virmavirta (s. 7. maaliskuuta 1959 Harjavalta) on suomalainen näyttelijä, joka on esiintynyt useissa elokuvissa ja televisio-ohjelmissa. Virmavirta valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 1985. Virmavirran tunnetuimpia televisiotöitä on hänen ja Jari Salmen varaan rakennettu sketsisarja Pulkkinen, jota esitettiin Nelosella 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa kolmen tuotantokauden ja 35 jakson verran. Kyseisen ohjelman innoittamana tehtiin lyhytelokuva Pulkkinen – Don’t Push the River ja vuonna 2001 julkaistiin myös uusia sketsejä sekä musiikkia sisältänyt Pulkkinen-CD. Vuonna 2003 Virmavirta näytteli televisiosarjassa Rikospoliisi Maria Kallio. Hänen roolihenkilönsä oli Mikke Sjöberg. Syksyllä 2005 Virmavirta näytteli MTV3-kanavan Firma-sarjassa ja vuonna 2011 elokuvassa Roskisprinssi. Vuonna 2008 tehdyssä historiallisessa draamasarjassa Piru ja peijooni Virmavirta esitti lähetystöneuvos Viktor Vladimirovia. Lisäksi 2014 Virmavirta näytteli tv-sarjassa Ihan sama. Vuodesta 2017 hän on näytellyt yhtä pääosista Ylen draamasarjassa Presidentti. Virmavirta on myös lukijana eri kustantajille äänikirjatuotannossa. Virmavirta on naimisissa näyttelijä Minna Suurosen kanssa ja heillä on neljä lasta. Hänen setänsä on professori ja entinen päätoimittaja Jarmo Virmavirta.

Known For: Acting

Birthday: 1959-03-07

Place of Birth: Harjavalta, Finland

Also Known As:

Antti Virmavirta