Luettu

Heikki Nousiainen

Heikki Olavi Nousiainen (s. 19. kesäkuuta 1945 Helsinki) on suomalainen näyttelijä, joka on näytellyt pisimpään Suomen Kansallisteatterissa. Hän pyrki ja pääsi Suomen teatterikouluun kaksi kertaa ja valmistui sieltä vuonna 1969 ja sai kiinnityksen ensin Kotkan kaupunginteatteriin, josta siirtyi Tampereen Teatteriin vuosiksi 1973–1975. Sitten Nousiainen aloitti yli 30-vuotiseksi venähtäneen uransa Kansallisteatterissa. Kansallisteatterista vuonna 2008 eläkkeelle jäätyään hän on esiintynyt Tampereen Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa ja Tampereen Komediateatterissa (mm. Kvartetin Reginald Paget 2013). Syksyllä 2014 hänet nähtiin taas Kansallisteatterissa Vanja-enon professori Serebrjakovina. Teatterityön ohella Nousiainen on esiintynyt paljon myös radiokuunnelmissa ja elokuvissa. Hän esitti myös Uuno Turhapuron appiukkoa elokuvassa Johtaja Uuno Turhapuro – pisnismies Tapio Hämäläisen kieltäydyttyä roolista. Nousiaisen tunnetuimpia radiorooleja on ministeriön erikoisosaston vanhempi virkamies Roland Lennox-Brown sarjassa Knalli ja sateenvarjo, jonka on käsikirjoittanut englantilainen Edward Taylor. Kyseisen roolin Nousiainen sai edellisen näyttelijän Kauko Helovirran kuoltua. Nousiainen on esiintynyt sarjassa vuodesta 1996, tosin tätä ennen hän kyllä esiintyi sarjassa sivurooleissa. Nousiainen on nähty presidentti Urho Kekkosen roolissa televisiosarjoissa Vallan miehet (1986), Presidentit (2006) ja Piru ja peijooni (2008), sekä Jouko Turkan näytelmässä Presidentin dementia (1994). Hänen poikansa Mikko Nousiainen, Mikon poika eli Heikin pojanpoika Niila Nousiainen ja vaimonsa Eija Nousiainen ovat myös näyttelijöitä. Hänen tyttärensä Miia Nousianen puolestaan työskentelee Ylessä ohjaajana, apulaistuottajana ja tuotantokoordinaattorina. Nousiainen palkittiin parhaana miesnäyttelijänä Jussi-patsaalla elokuvasta Postia pappi Jaakobille.

Known For: Acting

Birthday: 1945-06-19

Place of Birth: Helsinki, Finland

Also Known As:

Heikki Nousiainen