Luettu

Pekka Laiho

Pekka Matias Laiho (s. 14. toukokuuta 1943 Helsinki) on suomalainen näyttelijä. Laiho on toiminut pitkään näyttelijänä ja ohjaajana Helsingin Kaupunginteatterissa. Hän jäi eläkkeelle teatterista vuonna 2008. Pekka Laiho kirjoittui ylioppilaaksi vuonna 1963 Helsingin toisesta lyseosta. Hänen näyttelijänuransa alkoi Ylioppilasteatterissa, jossa hän esiintyi mm. Lapualaisoopperassa. Vuosina 1965–1967 Laiho oli kiinnitettynä Mainos-Televisio Oy:n teatteriin ja 1967–1971 Tampereen teatteriin. Vuodesta 1971 aina vuonna 2008 tapahtuneeseen eläkkeelle siirtymiseensä asti Laiho kuului Helsingin kaupunginteatterin näyttelijäkuntaan. Myöhemmin Laiho on esiintynyt freelancerina useissa teattereissa. Laiho on esiintynyt elokuvien lisäksi myös paljon televisiosarjoissa ja toiminut ääninäyttelijänä useissa animaatioelokuvissa. Laiholle myönnettiin 1983 parhaan miessivuosan Jussi-patsas elokuvasta Menestyksen maku. Pekka Laiho on ollut neljästi naimisissa: 1963–1968 Raili Virolaisen, 1968–1982 Eeva Keinosen, 1984–2009 Krista Marttisen ja vuodesta 2016 Aila Luoteen kanssa. Hänellä on kuusi lasta. Lapsista Miro Laiho muun muassa käsikirjoittaa, ohjaa sekä tuottaa ja Samuli Laiho toimii muusikkona ja säveltäjänä. Hänen poikansa Marius Laiho on myös näyttelijä, ja on näytellyt Salatuissa elämissä. Laiho on kirjoittanut elämästään ja urastaan kirjan Poika ja kapakkasaatana (WSOY 2012).

Known For: Acting

Birthday: 1943-05-14

Place of Birth: Helsinki, Finland

Also Known As: Pekka Matias Laiho

Pekka Laiho