Luettu

Jussi Vatanen

Jussi Vatanen (s. 7. joulukuuta 1978 Sonkajärvi) on palkittu suomalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan muun muassa päärooleistaan Napapiirin sankarit -elokuvassa ja Kimmo-televisiosarjassa sekä vänrikki Koskelan roolista vuoden 2017 Tuntematon sotilas -elokuvassa. Vuosina 2011–2014 hän näytteli Putous-viihdeohjelmassa, jonka sketsihahmokilpailun hän voitti kahdesti. Sonkajärven Sukevalta kotoisin oleva Vatanen opiskeli näyttelemistä Teatterikorkeakoulussa. Hän valmistui teatteritaiteen maisteriksi keväällä 2005. Teatteriurallaan hän on esiintynyt muun muassa Komediateatteri Arenassa, Ryhmäteatterissa ja Uudessa Iloisessa Teatterissa. Vatanen on näytellyt myös elokuvissa ja televisio-ohjelmissa. Hän on muun muassa esittänyt kansliapäällikkö Eero Kiiskistä poliittisessa satiirissa Tasavallan presidentti (2007) ja 2. adjutantti Jari Muurista saman lajityypin ja osin samojen tekijöiden Presidentin kansliassa (2008–2011) sekä päähenkilö Fabian Djupsjön poikaa Juhaa minisarjassa Kymenlaakson laulu (2008). Vuonna 2010 sai ensi-iltansa Dome Karukosken ohjaama komediaelokuva Napapiirin sankarit, jossa Vatanen esittää päähenkilöä, pitkäaikaistyötöntä Jannea.[9] Hän oli roolista ehdolla Jussi-palkinnon saajaksi kategoriassa paras miespääosa. Hän näytteli pääosaa myös elokuvan jatko-osissa Napapiirin sankarit 2 (2015) ja Napapiirin sankarit 3 (2017). Ensimmäisestä jatko-osasta hän sai toisen Jussi-ehdokkuutensa. Alkuvuonna 2011 Vatanen oli mukana viihdeohjelma Putouksen toisella tuotantokaudella yhtenä roolihahmonaan vuoden sketsihahmo -kilpailun Mr. Mallorca. Kesäkuussa 2011 julkaistiin Mr. Mallorca -hahmon musiikkialbumi Saletisti natsaa, ja saman vuoden joulukuusta tammikuuhun 2012 MTV3:lla esitettiin viisiosainen televisiosarja Mr. Mallorca kohteessa. Vatanen oli mukana myös Putouksen kolmannella, neljännellä ja viidennellä tuotantokaudella vuosina 2012–2014. Neljännellä kaudella hänen sketsihahmonsa Karim Z. Yskowicz voitti vuoden sketsihahmo -tittelin ja kesäkuussa 2013 julkaistiin hahmon musiikkialbumi Olen somelainen. Vatanen voitti Putouksen sketsihahmokilpailun myös sarjan viidennellä tuotantokaudella Antsku-hahmollaan. Vatanen palkittiin tammikuussa 2014 parhaan miesnäyttelijän Kultaisella Venlalla roolistaan televisioelokuvassa Puolin ja toisin. Hän sai saman palkinnon myös vuoden 2015 gaalassa roolistaan komediasarjassa Kimmo. Vatanen on ollut ehdolla parhaan miesnäyttelijän Kultaisen Venlan saajaksi myös vuosina 2013 ja 2017. Vuonna 2018 hän oli kolmannen kerran urallaan ehdolla Jussi-palkinnon saajaksi, nyt parhaan miessivuosan kategoriassa roolistaan Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntematon sotilas -elokuvassa. Hän esittää elokuvassa vänrikki Vilho Koskelaa.

Known For: Acting

Birthday: 1978-01-30

Place of Birth: Sonkajärvi, Finland

Also Known As:

Jussi Vatanen