Luettu

Hannu Karpo

Hannu Karpo (s. 5. maaliskuuta 1942 Helsinki) on suomalainen toimittaja, tuottaja ja ohjaaja. Karpo teki pitkän ja monipuolisen uran televisiotoimittajana yli 50 vuoden ajan. Jäädessään eläkkeelle vuonna 2007 hän totesi olleensa alalla yhtä kauan kuin on ollut televisiolähetyksiäkin. Hän työskenteli 27 vuotta Yleisradiossa ja 25 vuotta MTV:llä. Karpo omistaa tuotantoyhtiö Pallosalaman, joka on perustettu vuonna 1970. Yhtiö tuotti yrityksille kaupallisia markkinointivideoita. Karpo on toiminut journalistina myös aikakauslehdistössä, muun muassa Avussa ja Seurassa. Näihin lehtiin hän toimitti parinkymmenen vuoden ajan liikennepalstaa yhdessä Ensio Itkosen kanssa. Hän on saanut kaksi elokuvataiteen valtionpalkintoa, tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon sekä vuonna 2012 valtion journalistipalkinnon ja myös elämäntyön Kultaisen Venlan vuonna 2015. 30. joulukuuta 2006 Karpon ohjelmaa seurasi 791 000 katsojaa. Tappouhkauksia hän on saanut ”alle 10”. Oikeudenkäyntejä työn tiimoilta on 37, joista ei ole tullut yhtään tuomiota. Hannu Karpon tavaramerkiksi muodostui aikoinaan Rovaniemeltä löytynyt sudenkarvainen karvahattu.

Known For: Acting

Birthday: 1942-03-05

Place of Birth: Helsinki, Finland

Also Known As:

Hannu Karpo