Luettu

Jörn Donner

Jörn Johan Donner (5. helmikuuta 1933 Helsinki – 30. tammikuuta 2020 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, elokuvaohjaaja, poliitikko ja diplomaatti. Kulttuurin moniottelijana tunnettu Donner julkaisi esikoiskirjansa jo 18-vuotiaana, ohjasi ensimmäisen lyhytelokuvansa 21-vuotiaana, perusti Suomen elokuva-arkistoa 24-vuotiaana, pääsi Pohjolan suurimman päivälehden Dagens Nyheterin elokuvakriitikoksi 27-vuotiaana ja palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla parhaasta esikoisohjauksesta 30-vuotiaana. Hän on ainoa suomalainen, joka on noutanut Oscar-palkinnon. Donner on yksi Suomen elokuva-arkiston perustajajäsenistä. Hän on ohjannut elokuvia myös itse. Aamua kaupungissa (1954) oli taiteellinen kokeilu. Ohjaajanuransa hän aloitti Ruotsissa, mutta siirtyi sieltä muutaman elokuvan jälkeen Suomeen ja teki rohkean, eroottissävytteisen elokuvan Mustaa valkoisella (1968), jota useassa suhteessa on pidetty hänen parhaimpanaan. Tämän jälkeen rohkeiden seksielokuvien sarja jatkui elokuvilla Sixtynine 69 (1969), Naisenkuvia (1970) ja Hellyys (1972). Donner on tehnyt myös vakavampia elokuvia, muiden muassa bergmanilais-antonionilaisvaikutteisen elokuvan Anna (1970), joka on uuden aallon piirteitä sisältävä tutkielma keski-ikää lähestyvän naisen tyhjyyden tunnoista. Siinä pääosaa näytteli yksi Ingmar Bergmanin vakionäyttelijöistä, Harriet Andersson. Donner yritti saada Aleksandr Solženitsynin romaaniin perustuvaa Casper Wreden elokuvaa Ivan Denisovitshin päivä esitettäväksi Suomeen, mutta Valtion elokuvatarkastamo kielsi sen esittämisen. Päätöksen vahvisti Donnerin valituksen jälkeen korkein hallinto-oikeus vuonna 1972. Päätös syntyi äänestyksen 5–4 tuloksena 28. helmikuuta 1972, ja se säilyi muuttumattomana valituksessa sekä Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä. Elokuva esitettiin Ruotsin televisiossa vuosina 1972 ja 1974, mutta Suomessa vasta vuonna 1996. Donnerille myönnettin vuonna 1984 Fanny ja Alexander -elokuvan parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinto. Virallisesti parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin voittajaksi merkitään tuotantomaa, mutta usein palkinnon vastaanottaa elokuvan ohjaaja. Donner kävi tuottajana hakemassa palkinnon, kun Bergman itse ei päässyt paikalle. Donner järjesti Bergmanille rahoituksen Fannyyn ja Alexanderiin. Hän on sanonut, ettei elokuvaa olisi tehty ilman häntä. Viimeiset pitkät näytelmäelokuvansa 1900-luvulla Donner teki jälleen ruotsiksi. Miestä ei voi raiskata (Män kan inte våldtas) vuodelta 1978 oli feministinen trilleri Märta Tikkasen samannimisestä, omintakeisesta kirjasta. Dirty Story (1984) perustuu Donnerin omaan romaaniin Gabriels dag. Siinäkin pääosassa nähtiin Bergmanin luottonäyttelijä Erland Josephson. Donner on laatinut itse käsikirjoitukset jokaiseen elokuvaansa. — Pitkähkön tauon jälkeen vuonna 2009 valmistui Donnerin ohjaama suomenkielinen historiallinen draama Kuulustelu, joka kertoo jatkosodan desantista Kerttu Nuortevasta. Vuonna 2015 sai ensi-iltansa Armi elää!, suomenkielinen kuvaus teatteriseurueesta joka valmistelee näytelmää Armi Ratiasta. Viimeisen kerran Donner esiintyi kameroiden edessä kuusi viikkoa ennen kuolemaansa, kun häntä haastateltiin ruotsinkieliseen dokumenttielokuvaan Donner – privat (2021). Haastatteluja kuvattiin neljän päivän ajan. Elokuvan käsikirjoitti Pirjo Honkasalo ja ohjasi John Webster.

Known For: Directing

Birthday: 1933-02-05

Place of Birth: Helsinki, Finland

Also Known As: Bjorn Thunder

Jörn Donner