Luettu

Susanna Haavisto

Leena Susanna Haavisto-Tikka (s. 20. lokakuuta 1957 Helsinki) on suomalainen näyttelijä ja laulaja. Hän on tullut tunnetuksi televisiosarjoista Naapurilähiö, Elämänmeno ja Soitinmenot. Haavisto on myös tehnyt soololevytyksiä, ja hän esiintyy Eija Ahvon ja Anna-Mari Kähärän kanssa. Hän on Suomen ensimmäinen UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs. Susanna Haaviston ensimmäinen sooloalbumi Huomenna sinä tulet sisälsi Esa Helasvuon säveltämiä kappaleita, joista kaksi kappaletta Haavisto sanoitti. Vuonna 1989 Susanna Haavisto julkaisi lastenmusiikkilevyn Musiikkipullat, jonka kappaleista suurin osa on Pirkko Ahtovirran sanoittamia. Säveltäjänä toimi Mick Hanian. Vuonna 1994 julkaistiin Peili-albumi, jolle Susanna Haavisto sävelsi Juha Tikan kanssa neljä kappaletta. Osa albumin kappaleista on myös Haaviston sanoittamia. Lisäksi hän on tehnyt kokonaan itse kappaleen ”Särkynyt laulu”. Oman tuotannon lisäksi Haavisto on tehnyt sanoituksia muun muassa Pentti Hietaselle, Maarit Peltoniemelle sekä Milana Misicille. Susanna Haavisto toimii tarpeen mukaan myös luennoitsijana ja on esittänyt Ihmisen Ihme -nimistä musiikkiluentoa yhdessä Anna-Mari Kähärän kanssa. Haaviston täti Helena Haavisto oli myös näyttelijä.

Known For: Acting

Birthday: 1957-10-20

Place of Birth: Helsinki, Finland

Also Known As:

Susanna Haavisto