Luettu

Joonas Nordman

Joonas Matti Nordman (s. 1986 Pori) on suomalainen koomikko, näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja sekä Yellow Film & TV -tuotantoyhtiön osakas. Nordman tunnetaan muun muassa tv-sarjoista YleLeaks, Siskonpeti, Putous, Pelimies ja Joonas Nordman Show. Nordman teki 15-vuotiaana pääroolin Arto Lehkamon pitkässä elokuvassa Young Love. Hän haki Teatterikorkeakouluun ja Nätyyn yhteensä neljä kertaa, mutta ei tullut valituksi. Nordman opiskeli Lahden kansanopiston teatterilinjalla lukuvuonna 2007–2008. Tämän jälkeen hän työskenteli Iltalehden toimittajana ja uutispäällikkönä. Nordman suoritti osan varusmiespalveluksestaan toimittajana Ruotuväki-lehdessä ja on sotilasarvoltaan reservin vänrikki. Nordman teki ensimmäisen stand up -keikkansa 16-vuotiaana. Hän voitti W&T Comedyn Ken on heistä kaikkein hauskin -kilpailun vuonna 2009. Vuonna 2014 Nordman voitti Putous-ohjelman kuudennen tuotantokauden sketsihahmokilpailun Salme Pasi -nimisellä hahmollaan. Kesällä 2015 liitto-orava Salme Pasi äänestettiin vuoden positiivisimmaksi porilaiseksi. Vuonna 2015 Nordman voitti Putouksen uudelleen, tällä kertaa hahmollaan Matti Pikkuvanhanen. Syyskuussa 2016 MTV3-kanavalla alkoi Nordmanin oma ohjelma Pelimies, jossa hän imitoi tunnettuja suomalaisia poliitikkoja. Sarjan toinen kausi nähtiin syksyllä 2017. Molemmat Pelimies-kaudet olivat ehdolla vuoden komedia- ja sketsiohjelmaksi Kultainen Venla -gaalassa. Nordman ilmoitti marraskuussa 2016, että hän ohjaa tammikuussa 2017 alkavan kahdeksannen Putous-kauden. Hän ohjasi myös alkuvuodesta 2018 nähdyn yhdeksännen Putous-kauden.

Known For: Acting

Birthday: 1986-01-01

Place of Birth: Pori, Finland

Also Known As:

Joonas Nordman