Luettu

Anni-Kristiina Juuso

Anni-Kristiina Juuso (pohjoissaameksi Ánne Risten Juuso, s. 4. toukokuuta 1979 Ivalo, Inari) on varatuomari ja saamelainen näyttelijä, joka on esittänyt naispääosaa elokuvissa Käki (2002) ja Kautokeinon kapina (2008). Juuso kasvoi Ivalossa, mutta hänen sukunsa on Käsivarren Lapista, missä hän osallistui joka vuosi vasojen merkitsemiseen. Hän opiskeli lukioaikoinaan Kallion ilmaisutaidon lukiossa Helsingissä. Vuosina 1998–1999 hän opiskeli Lahden kansanopistossa teatterilinjalla. Juuso valmistui oikeustieteen maisteriksi Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnasta vuonna 2014. Hän teki maisteritutkielmansa aiheesta: Gii jáhkát don leat? Gii lea sápmelaš? : oikeudellisen saamelaismääritelmän vaikeudesta alkuperäiskansan olemassaoloon. Juuso on auskultoinut Lapin käräjäoikeudessa ja saanut varatuomarin arvonimen vuonna 2016. Sekä Venäjän elokuva-akatemia että lehdistö valitsivat Juuson Venäjän parhaaksi naisnäyttelijäksi vuonna 2002. Venäjän elokuva-akatemialta hän sai arvostetun Nika-palkinnon vuonna 2003. Juuso on saanut myös Venäjällä elokuvataiteen valtionpalkinnon, jonka luovutti presidentti Vladimir Putin. Elokuussa 2008 Anni-Kristiina Juuso palkittiin norjalaisella Amanda-palkinnolla roolistaan Kautokeinon kapinassa. Kahden elokuvaroolinsa ja palkintojen jälkeen Juuso ei ole onnistunut saamaan elokuvarooleja Suomessa. Hän on sen sijaan työskennellyt yhteispohjoismaisen saamenkielisen uutislähetyksen Ođđasatin uutisankkurina 2010–2012. Kun Suomen hallitus käynnisti loppuvuodesta 2017 saamelaisasioiden sovintoprosessin valmistelun, Juuso työskenteli erityisasiantuntijana Valtioneuvoston kanslian palveluksessa.

Known For: Acting

Birthday: 1979-05-04

Place of Birth:

Also Known As: Ánneristen Juuso

Anni-Kristiina Juuso