Luettu

Ismo Kallio

Teatteriuransa Kallio aloitti Turun kaupunginteatterissa, jossa hän näytteli neljän vuoden ajan ja sama vuosimäärä tuli täyteen myös Helsingin kansanteatterissa. Sen jälkeen oli vuorossa 14 vuotta Helsingin kaupunginteatterissa. Kallio oli näytellyt jo runsaat 10 vuotta ennen teatterikiinnityksiään. Teatterityön ohella Kallio on esiintynyt useissa TV-sarjoissa, muun muassa Vasikantanssissa sekä Salatuissa elämissä, jossa hän on näytellyt Erik Ekholmia (2000–2001). Hän myös levytti 1960-luvun alussa toistakymmentä huumoripitoista kappaletta, joista mainittakoon ”Arabi Ahab”, ”Seiska”, ”Kesälesken blues” ja ”Jäkäti jäk”. Vuonna 2011 ilmestyi EP-levy Hiihtäjän hyräily, jossa Ismo Kallio esittää neljä Kaj Chydeniuksen säveltämää kappaletta. Levyn nimikkokappale on Eino Leinon kirjoittama runo. Lisäksi Ismo vierailee myös Kaj Chydeniuksen julkaisuilla Tule aurinko kaunis ja Kaj Chydeniuksen sävellyksiä vuosilta 1969-1999. Hän on myös toiminut ääninäyttelijänä animaatioelokuvissa Kung Fu Panda (2008), Up – kohti korkeuksia (2009), Kung Fu Panda 2 (2011) ja Kung Fu Panda 3 (2016). Kallio on myös esiintynyt The Jade -yhtyeen musiikkivideolla ”It’s a Sin” vuonna 2009 ja Nightwish-yhtyeen musiikkivideolla ”Èlan” vuonna 2015.

Known For: Acting

Birthday: 1935-12-16

Place of Birth: Turku, Finland

Also Known As:

Ismo Kallio